Salibandyjoukkueelle kauden avausvoitot!

25.10. Nallisport
AC Susikädet – SBT Suola II 4-2
PaKa – AC Susikädet 5-13

 

Viime turnauksen jälkeen oli selvää, että parempaan on pystyttävä. Ilmeisesti joukkueen kautta aikain ensimmäiset alkuverryttelut ulkona toimivat, sillä parempaan myös pystyttiin.

Suola-otteluun lähdettäessä avausturnauksen kompuroinnista ei ollut tietoakaan, ja peli-ilme oli tyystin toisenlainen. Jokainen joukkueesta pelasi uhrautuvasti ja antaumuksella. Vaikka ensimmäisessä erässä ei vielä itse aivan huippupaikoille päästykään, saatiin myös vastustaja pidettyä kurissa peittämällä vedot kiitettävän ahkerasti. Kovatempoinen peli sopi Tassuille erinomaisesti, eikä siitäkään ollut haittaa, että jalalle oltiin saatu ensimmäistä kertaa aikoihin kaikki kolme kenttää, vain Möttösen oleskellassa omien sanojensa mukaan ”ulkomailla”. Tiukan kamppailun päätteeksi ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 0-0-lukemissa.

Toinen erä noudatti pitkälti samaa kaavaa, maalihanojen auetessa kuitenkin lopulta. Pelikello pysähtyi ensimmäisen kerran ajassa 19:04, maalintekijänä Susikäsidebyyttinsä tehnyt Santeri Kurkela. Vastustaja rokotti pian takaisin, mutta fanisuosikki Niko Pinolan vastustamaton viivaveto ylivoimalla löi lukemiksi 2-1, jotka olivat tulostaululla vielä kolmanteenkiin erään lähdettäessä.

Kolmas erä alkoi sähäkästi, kun Kurkelan veljeksistä vanhemman salamamaali vain seitsemän sekunnin pelin jälkeen toi joukkueelle hetkellisen yliotteen vastustajasta. Tätä saumaa ei kuitenkaan pystytty käyttämään hyväksi, ja Suola aloitti kovan takakirin, joka oli kuitenkin tyssätä 41. peliminuutin kohdalla otettuun jäähyyn. Ylivoimaa ei kuitenkaan saatu hyödynnettyä, ja heti tämän jälkeen vastustaja päästettiin vielä lyömään maalin edestä annetusta vaparista pallo sisään aivan vapaasti. Maalin jälkeen Suola otti vielä aikalisän, joka ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Viimeinen kaksiminuuttinen pelattiin todella pois alta mallikkaasti, Jonne Rajannin viimeistellessä lukemiksi vielä 4-2 tyhjään maaliin.

Ottelu oli kolmen viikon takaiseen kömmähdykseen verrattaessa kaiken kaikkiaan oikein mallikas suoritus, vaikka parannettavaa vielä löytyykin. Täytyy myös mainita, että vaikka vastustajan vedot saatiinkin suurimmaksi osaksi pidettyä pois maalin suunnalta, otti Janne ”Kokki” Keltamäki useita todella tärkeitä koppeja.

Päivän toisesta ottelusta ei sitten niin hirveästi kerrottavaa jälleen olekaan. Kuusamosta asti Ouluun reissannut Pallo-Karhut oli Suolaa heikompi vastustaja, mutta tämä ei Susikäsien pelissä pahemmin näkynyt. Päinvastoin, vastustajan heikentyessä myös omat otteet heikentyivät huomattavasti. Keskittyminen ei ollut matalatempoisessa läheskään vaadittavalla tasolla. Lopputuloksena kuitenkin helpohko voitto ja kaksi tärkeää pistettä, mutta paljon parempaan olisi pitänyt pystyä. Jäipähän ainakin parannettavaa ensi kerralle.

Ottelun ehdoton väriläiskä nähtiin vastustajan kavennettua tilanteeksi 8-4, kun huomattiin, ettei maalin tehnyttä kaveria löytynyt pöytäkirjasta ollenkaan. Tuloksena viiden minuutin jäähy PaKalle ja viimeinen sinetti ottelulle. Merkille pantavaa on myös se, ettei Susikädet ottanut yhtäkään jäähyä koko turnauksessa.

Kauden toisesta turnauksesta lähdettiin siis lopulta kotiin neljän tärkeän pisteen kanssa. Seuraavan kerran pelataan 15.11. Nallisportissa järjestettävässä vastuuturnauksessa. Tällöin vastaan asettuvat kummatkin Dynamon porukat, joten kovia pelejä on varmasti tiedossa.

Jaakko Jaaran päivän kolme tähteä:
***Jaakko Jaara
**Jali-Matti Kurkela
*Petri Kuokkanen

Ja loppuun vielä turnauksen pisteet:
Rajanti 2+3
Halonen 2+2
Jaara 2+2
Jallu 2+2
Pete 3+0
Pinola 1+2
Jyrki 1+2
Laurila 2+0
JP 0+2
Santtu 1+0
PK 1+0